Saatuaan valmiiksi kolmannen osan kuuden albumin mittaisesta, elämää, kuolemaa ja vähän kaikkea muutakin käsittelevästä saagastaan, päätti The Dear Hunter julkaista välityönä yhden EP:n jokaista Newtonin värijärjestelmän väriä kohden (ja kaupan päälle vielä mustalle ja valkoiselle). Lopputuloksena on yhdeksän EP:n, tai vaihtoehtoisesti 150 minuutin, edestä musiikkia. Koko konsepti on jotain niin hämmentävän hienoa, että tuntuu täysin toissijaiselta, onko itse musiikki mistään kotoisin. (spoileri: on se)
Kun mä pääsen siihen Big Troublesin Romantic Comedyn noin viidennen sekunnin kohdille, niin mulle tulee sellanen "bon voyage" -tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin.
"French Films" bändin nimenä on jotain niin hipsteriä, että pelkkä ajatuskin siitä saa paksusankaiset lasit materialisoitumaan tyhjästä nenälleni. Tästä ahdistavasta tosiseikasta huolimatta täydellinen pop-levy.
Apua, pahamaineinen 90-luvun alkuun vievä aikamatkustuspyörre on kaapannut rakkaan Reginammekin! Onneksi Iisa ja pojat selvisivät matkasta hengissä, vain syntetisaattorit hukkuivat jonnekin.
Astrid Swan kunnioittaa messias Pavementin muistoa poimimalla kasan jokaiselle hipsterille rakkaita kappaleita ja takomalla ne väkivaltaisesti lähes tunnistamattomaan muotoon. Tämä on kuitenkin täysin okei koska Astrid on aika ihana.
mitä internetissä ei ole koskaan tarpeeksi? Sellaisia blogeja joissa itseään populäärimusiikin asiantuntijaksi tituleeraava musiikkinörtti hehkuttaa levyjä joita kukaan muu ei ole vielä toivottavasti tajunnut hehkuttaa.